Vegaanihaaste vaihtuu Ekopaastoon

Vegaanihaaste on nyt kohdaltani ohi. Haaste oli mielestäni hienosti toteutettu: päivittäin tulevat reseptit takasivat sen, ettei tarvinnut liiemmin miettiä, mitä töiden jälkeen tekisi ruuaksi. Lisäksi suurin osa raaka-aineista löytyi ihan tavallisista ruokakaupoista, ja vielä hyödynsi pitkälti ”sesonkituotteita” ja tarjosi vinkit myös juhliin.

Työpaikan ruokalasta löytyi vegaaninen vaihtoehto 2-3 kertaa viikossa, ainakin vähän soveltaen (esim. jättämällä kermaviilikastikkeen ottamatta). Tästä eteenpäin meillä syödään kotona useammin vegaanisesti, mutta työpaikalla joustan. Enkä juustosta ole ehkä ihan vielä valmis luopumaan.

Ostin kokeeksi muutamaa erilaista vegaanista ”juustokorviketta”, ja ainoa toimiva käyttö niille oli lämpimissä voileivissä tai uunissa lasagnen, laatikon tai vastaavan päälle ripoteltuna. Leivän päälle keksin monta paljon parempaa vegaanista tahnaa, etten näillä viitsi leipiäni pilata. Onneksi tuttujen joukosta löytyi vegaani, joka otti minulle ylimääräiset ”juustot” syötäväksi, etteivät me jääneet kaapin pohjalle pilaantumaan. Sen verran haaste kuitenkin koputteli omaatuntoa, että yritän etsiä niitä muutamia lempijuustojani luomuversioina. Saa nähdä, miten onnistuu fetan, vuohenjuuston ja parmesaanin luomuversioiden metsästys…

Ja kun yksi haaste on ohi, niin aloitetaan seuraava. Tuhkakeskiviikosta on hyvä aloittaa Ekopaasto.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s